Bangkok has him now!: lokakuuta 2012

Dodiin ystävät ja muut rakkaat blogin seuraajat. Jussin kirjoitussormi (kaverilla on hämärä tapa käyttää vain yhtä sormea kirjottamiseen?!) on väliaikaisesti levon tarpeessa, joten hän delegoi tämän luovan kirjoitusprosessin minulle. Todennäköisesti tätä blogia ei seuraa kovin moni ulkopuolinen, joka ei minua jollain tasolla jo tuntisi, joten en esittele itseäni sen tarkemmin. Sanottakoon nyt kuitenkin sen verran, että olen se kaveri, jota Jussi on tässä blogissa höystänyt eniten. Nyt on takaisinmaksun aika. Jos teksti on tylsää ja latteaa, on Jussi todennäköisesti sensuroinut sitä. Hän omaa ylivallan blogin sisällön suhteen ja me muut kirjoittajat olemme vain hänen sätkynukkejaan ja mielihalujensa ilmentymiä.

Mutta pitemmittä ropinoitta asiaan. Rauhallinen hiljaiselo ja koulutöiden rustaaminen sekä pingiksen pelaaminen loppuivat viime viikon keskiviikkona, kun otimme suunnaksemme Koh Sametin saaren. Lähdimme matkaan heti aamusta kuuden kieppeillä. Olimme täynnä tarmoa edessä olevan seikkailun innoittamina. Jussi oli kuitenkin harvinaisen vaitonainen aamulla, eikä hän saanut alas edes tavallista aamupalaansa: 2litraa jugurttia ja mysliä, pannullinen kahvia, paketillinen leipää ja rasia margariiniä(ei voita). Olimme hieman huolissamme ja selvisikin myöhemmin, että Juselle oli iskenyt mahatauti. Voin vain kuvitella, kuinka tuskallinen 4 tunnin bussimatka Bangkokista Ban Phe kylään ja paikalliseen venesatamaan oli.

Tässä vaiheessa pieni tietoisku! Bussilla kulkeminen on Thaimaassa naurettavan halpaa samoin kuin muidenkin julkisten käyttö(junat, metrot...). Edestakainen matka Bangkok – Ban Phe – Koh Samet busseineen ja venematkoineen maksoi yhteensä n. 300bahtia eli vajaat 8€. Matkaa kertyi reilu 200 kilsaa suuntaansa + 40minuutin venereissu Sametin saarelle. Kannattaakin ehdottomasti tehdä reissuja myös näitä vaihtoehtoja hyödyntäen. Bussit ovat lisäksi ilmastoituja ja hyvässä kunnossa, joten matkanteko on kohtalaisen miellyttävää. Maisemia on mukava seurata bussin kyydistä ja näin on mahdollista päästä kokemaan myös hieman paikallista ilmapiiriä.

Ban Phen ”satama” oli lahoista lankuista kyhätty laituriviritelmä, josta lähti n. tunnin välein ruosteisia purtiloita kuskaamaan porukaa Sametin saarelle. Itse olin ainakin tästä näkymästä innoissani! Mahtava meininki, hieman jännitystä heti reissun alkuun. Aika pian kävi kuitenkin ilmi, että veneet olivat ulkonäköään paremmassa kunnossa ja matka sujuikin rauhallisissa merkeissä. Aurinko paistoi ensimmäistä kertaa koko vaihtomme aikana pilvettömältä taivaalta. Jussin olo ei kuitenkaan ollut parantunut yhtään. Kaveri pitäisi saada äkkiä ilmastoituun huoneeseen lepäämään.

Olimme varanneet pariksi yöksi majoituksen rantabungaloveista saaren suosituimmalta rannalta. Lokakuu ei ole matkailun kannalta suurta sesonkia alueella, joten hotellissamme kuten myös muualla saarella oli rauhallista. Päätimme käyttää ensimmäisen päivän rannalla levyttelyyn. Jätimme Jussin parantavaan uneen huoneeseensa ja suuntasimme samin ja juhiksen kanssa rannalle. Nahka paistui ja merivesi oli suolaista. Punakoina poikina pienestä nestehukasta kärsien vaapuimme illalla takaisin bungaloviimme. Juse ei näyttänyt vieläkään toipumisen merkkejä, vaan makasi liikkumattomana punkkansa pohjalla. Me muut pätimme myös tämän näyn innoittamina tilata nukkumatilta tömpsyt ja asettua unelle.

Seuraavana aamuna heräsin järkyttävään mekastukseen ja paukkeeseen. Jussi oli kokenut ihmeparantumisen ja hyppi jo ovemme ulkopuolella innokkaana pyyhe hartioilla ja täynnä energiaa. Päivästä kehkeytyikin todella miellyttävä. Kävimme mm. veneretkellä ja snorklaamassa. Saimme uida upeiden fisujen seassa(paitsi jussi, joka ei meinannut pysyä pinnalla edes kellukkeiden avulla) sekä nauttia turkoosin sinisestä merestä! Kävimme lisäksi tsekkaamassa kalan kasvatuslaitoksen, joka oli rakennettu merelle kyhättyjen ponttoonirakenteiden varaan. Oli jännä käppäillä ohuilla kaiteettomilla pitkospuilla kun viereisessä altaassa uiskenteli haikaloja ja muita luokittelemattomia barbababoja.

Illan riennot menivät mukavasti ja tutustuimme mm. Bangkokilaisiin parturikampaajiin. Mukavaa porukkaa. Lupasivat meille vielä tuntuvat alennukset hiustenleikkuusta, jos heidän putikkiinsa eksyisimme. Seuraava aamu olikin jo sitten lähtöpäivä. Hieman haikein tunnelmin jätimme Sametin saaren ja nappasimme ”taksin” Ban Phen kylästä Cha Phong nimiseen paikkaan. Kukaan ei oikeastaan vieläkään tiedä miksi sinne menimme, mutta Jussi vakuutti paikan olevan näkemisen arvoinen.

Hotellimme oli todellakin nätti mahtavine allasalueineen. Yksi yö oli tosin aivan liian lyhyt aika, jotta olisimme ehtineet kunnolla tutustua alueeseen. Harkitsimmekin ottavamme useamman yön mutta Jussin tauti oli ilmeisesti pesiytynyt myös Samiin, joka kärsi päänsärystä ja vatsaoireista. Sairasta porukkaa, ei voi muuta sanoa. (Samilla on tällä hetkellä menossa n. 6:tta eri lääkettä sisältävä pöpön tappo-ohjelma) Noh, Cha Phongin visiitti jäi harmittavan lyhyeksi. Ehdimme kuitenkin Juse-Husen kanssa käydä hieronnassa, joka oli ehkäpä vaihtomme paras tähän mennessä. Minua hieroi n. 150- vuotias haahka, jonka kuivalta risulta näyttävistä käsivarsista lähti yllättävän paljon voimaa. Tämä Thai-hieronnan Sensei , oli ilmeisesti kouluttanut myös tyttären tyttären tyttärensä ammatin saloihin, sillä Jussia hieronut kaunotar oli kuulemma onnistunut myös erinomaisesti lihasten möyhentämisessä.

Seuraavan päivän paluu matka Bangkokiin sujui kohtalaisen kivuttomasti. Ainoa ongelma oli saada kyyti Cha Phongista Ban Phe:en, josta bussimme oli määrä lähteä. Respan nainen ei näyttänyt ymmärtävän sanaakaan englantia tai sitten hän oli vain yksinkertaisesta haluton päästämääm meitä pois. Oli miten oli, päädyimme reput selässä ihmettelemään kylän raitille, miten pääsisimme pois. Lähdimme käveleskelemään Ban Pheta kohti (matkaa n.30km) ja toivoimme, että joku auto ottaisi meidät kyytiin. Melko pian meitä lykästi ja pääsimme auton lavalla matkustaen Ban Phehen. Hintaa lystille tuli vaivaiset 30 bahtia. Loppu matkassa ei ole oikeastaan mitään kertomisen arvoista. Jos olette jaksaneet lukea tänne asti, olen jo ylittänyt tavoitteeni ja päätän tähän.

PS. Jussi ei osaa oikeasti pelata pingistä.

Ban Phen "satama"

Suuntana Koh Samet

Kyllä se kestää

Aavalla merellä

Taideteos

Taivas on kirkas ja meri on turkoosin sininen

Tartteeko tässä ees enää mitään sanoa

Koh Samet

Näkymä läheltä Cottageamme

Tuosta pääsee paratiisiin

Snorklaamaan

Kietoajelu ympäri Koh Sametia

Eikun uimaan

Luonnonmaisemaa

Ja matka jatkuu

Välipysäkki

Tänne vois jäähä asumaan

Ja matka jatkuu

Mikäs tässä on ollessa

Merikilpikonna

Tulevaisuus häikäsee

Auton lavalla

Jälleen yksi päivä paratiisissa

Cha Phong

Linnut orrella

- Iksu - Impala

Savastdee!

On ollut niin kiirettä kouluhommien kanssa viime viikko, että ei oo kerennyt kirjoittaa tänne blogiin..niin varmaan. Pistetäänpä tiivistettynä pakettiin, että mitä viime viikolla oikein tapahtui.

On näitä torakoita alkanut näkymään täällä meiän asunnolla Bangkokissa. Yhtenä iltana Runtti heräsi, kun minä, Sami ja Ile huusimme täysillä, kun näimme torakan. Näköjään luulimme huudon karkottavan sen. No ei siinä mitään. Parempaa oli vielä luvassa. Seuraavana päivänä kolme äijää juoksi täysiä karkuun torakan nähdessään. Taispa tuo Ile hypätä sängyllekin hirveän huudon kera. Hän päätti soveltaa omaa teoriaansa, että torakat eivät pysty kiipeämään ylemmäksi. Onneksi minä ja macho-Juhis tiesimme, mitä tehä torakan kanssa..eli lopulta laitoin Runtin asialle. Heti kun Runtti oli saanut sotamaalauksensa ja asusteensa kuntoon hän lähti tähän yhden miehen sotaan, minun, Ilen ja Samin kannustaessa ja valmiina ottamaan jalat alle, jos jotain tapahtuisi. Aluksi torakka näytti vievän voiton tuosta meiän tosiäijästä, mutta lopulta Runtti hirveiden intiaanihuutojen kanssa näytti torakalle, kuka täällä määrää. Summauksena tähän täytyy kyllä vielä sanoa, että minä pysyin porukasta kaikkein viileimpänä..todellisenä jäämiehenä.

Joten pitihän meidän lähteä vähän viilentämään mua..täällä alkaa sadekausi olemaan pikku hiljaa ohi auronko paistaa tosia lämpimästi. Eilisen jälkeen oltiin kaikki ihan palaneita otettuamme aurinkoa semmoiset pari tuntia..päätimme soveltaa sellaista taktiikkaa, että muutamme punaisen ihon rusketukseksi. Saas nähä miten käy. Ei tää ainakaan kovin mukavalta tunnu, kun yrittää viilentää ihoa. Samalla keksimme uima-altaalla hienon uuden leikin. Kaveri hyppää toisen olkapäille ja siitä ponnistetaan eri temppuja. Runtti toimi pääasiallisena vieterimiehenämme. Mutta voitte vaan kuvitella, kun tollainen vähintään 200 kiloinen lihaskimppu Runtti tulee mun olkapäille, kun oon veden alla. Yritä siinä sitten ponnistaa ja kun kaveri vielä hyppää suoraan ylöspäin. Voin sanoa, että kiire tuli pois alta.

Viime viikolla tehtiin myös tosi "paljon" kouluhommia. Kävimme haastattelemassa Finpron Thaimaan edustajaa Kasertsart Universityssä meindän casea varten. Oli todella mielenkiintoista kuulla Suomalaisten yritysten haasteista toimia täällä Thaimaassa. Huomasi, että kulttuurillisilla tekijöillä on paljon merkitystä.

Pikku hiljaa alkaa myös tuo ruokasanasto thaimaaksi tulla hyvin tutuksi. Ja mikä parasta, niin tosta läheltä olevasta pinkistä baarista (kuten me sitä kutsumme) saa kunnon oikeaa pihviä, jota ollaan kaivattu. Pihvi lisukkeineen ja oluineen maksaa vaivaiset pari euroa..ei oo ikävä Suomen hintoja.

Keskiviikkona päätimme käydä tekemässä Bangkokin joella veneretken. Sää tais olla tämän reissun paras, kun lähdimme matkaan. Oli mahtavaa vetää pitkänokkaveneellä ja ihailla jokimaisemia. Näimme sekä korkeita ja hienoja pilvenpiirtäjia, kuin jokiuomilla olevia upeita paikallisia rakennuksia. Matkan aikana pysähdyimme käärmeshowssa, temppelissä. Ehkä parhaimmat näkymät oli pienillä jokisuistoilla.

Ens viikolla lähdemme vähän levyttämään Koh Sametille ja Rayongiin, kun tää koulunkäynti on niiiiiiin raskasta. Koittakaa pärjätä Suomen syyssateissa. ;)