Jou!!
Nyt alko tämän blogin kirjoittaminen. Kesätyöt takana kaikilla ja reissu voi alkaa. Itsellä meni koko viimeinen työviikko sairastaessa niskan tulehdusta, joka vei työkyvyn kokonaa. Onneksi tulehuskipulääkkeet ja kolmiolääkket auttoivat ennen matkaa ja niska saatiin kuntoon. Siitä vielä kiitos Tonille ja Tarjalle. Vihdoin oli koittanut aika aloittaa vaihtariaika Bangkokissa. Kokoonnuttiin kaikki, eli minä Ile, Sami ja Juhis, tiistaina 4.9 Oulun lentokentälle kello puol 8 odottamaan lentoa Oulusta Stadiin. Kaikki olivat Oulun lentokentällä vähän väsyneitä aikaisen herätyksen takia mutta mieli oli korkealla ja jännityksellä odotettiin tulevaa. Kaikkihan ei mennyt niin kuin Strömsöössä, kun puol 9, kun Norwegian-koneemme piti lähteä Stadiin ilmoitettiin, että lentomme oli peruttu teknisen vian takia. Huonoon onneemme syy oli heti alussa tietenkin se, että Sami oli astunut kotona herätessään oman pienen koiransa kusen päälle ja huono onni oli jo lähtenyt siitä asti liikkelle. Kiitti vaan Sami!;) Siitä lähettiin sitten sadan muun kanssa kiireen vilkkaan etsimään uutta yhteyttä Helsinkiin. Nokkelina poikina Sami, Ile ja Juhis menivät eri tiskeille jonottamaan jatkolentoja ja meikäpoika sai juosta siinä välillä viestinviejänä. Väläyteltiin jopa, että lähtisimme Juhiksen autolla kohti Helsinkiä. Saimme onneksi lentoyhteyden Helsinkiin kello 11 Finskillä. Näköjään ei voi luottaa kuin suomalaiseen. Jatkoyhteys Helsinkin ja Dusseldorffin välillä meni aikataulujen mukaan sujuvasti ja kerkisimmekin juua ensimmäiset lähtöbisset ja pelata korteilla kusetusta. Tappioitahan siinä tuli, kun Ile kusetti kaikkia pokerinaamallaan. 2 ja puolen tunnin lennon jälkeen olimme siis Saksan Dusseldorffissa ja kun kerran Saksassa olimme, niin pitihän se saaha saksalaista olutta. Voin kyllä sanoa, että saksalainen olut ei maistu hyvältä, kun sitä vetää naamaan hirveellä kiireellä naamaan, kun pitäisi olla jo lentokoneeseen nousevalla portilla..on nimittäin melko hapokasta. Onneksi Sami kuunteli kuulutuksia ja ymmärsi, että nyt tapahtuu koneeseen nousu. On ne saksalaiset täsmällisiä. Kerettiin kuitenkin hyvin koneeseen ja matka Abu Dhabiin alkoi. Kaikki olivat ihan fiiliksissään konetyypistä, kun kaikilla oli omat pienet telkut, joista näkyi elokuvia ja pystyi kuuntelemaan musiikkia. Samalla sai kuunlla Ilen valitusta, että miten British Airwaysilla kaikki oli paremmin. Nyt lennettiin kuitenkin Air Berlinillä. Kaikki kuitenkin alkoivat melkein heti nukkumaan koneeseen päästyään ja oliha se vaikeaa nukkua niin ahtaassa tilassa. Minä ja Ile pidettiin jumppatuokio käytävällä, kun Sami ja Juhis tuhisi mukavasti. Ilekin pyöri ja hyöri omalla penkillään ennen kuin nukahti kainalooni läpät silmillä ja kuulokkeet korvilla, jossa elokuva jatkoi pyörimistään. Kun ruoka tuli pyötään, niin Ilellä oli tarve kosketella muitten jälkiruokapiirakoita, että minkälaisia ne oli. Sain siis syyä Ilen sormilla maistettua jälkkäriä. Vihdoin oli aika, että aurinko alkoi nousta horisontista, kun saavuimme aavikkoiseen Abu Dhabiin. Oli muuten hienon näköistä. Valitettavasti emme nähneet Abu Dhabissa maailman korkeinta rakennusta, mutta maailman parhaimmaksi palkittu lentoyhtiö Etihad oli hyvä jolla lensimme Bangkokiin. Palvelu oli huippua ja jopa Ile jätti koskematta jälkäriini. Pienessä tilassa nukkuminen ja lentokoneen ruoka alkoi jo riittämään. Lennettyämme melkein yhteensä 20 tuntia saavuimme keskiviikkona 6.9 Bangkokin lentokentälle. Kello oli paikallista aikaa noin 6 illalla. Vihdoin Bangkok has them now! Maahantulotarkastuksessa meni vielä jonkin aikaa, kun passin ja viisumin tarkastuksessa Ileä kuvattiin kameralla ja sen kaikki etsintäkuulutukset käytiin läpi. Saimme kaikki laukut ja löysimme yliopiston kuskimmekin melko kivuttomasti. Olihan siinä suomipojat ymmyrkäisinä, kun oli pimeä, lämmin ja kostea ilmasto, kun kuskimme lähti 12 miljoonan asukkaan liikenteeseen. Se liikenne oli aivan jäätävää, kun autoja oli aivan hirveenä ja vaikka minkälaista. Matkamme lentokentältä asuntoomme kesti yli puol tuntia vaikka matkan pituus oli vain jotain vähän yli 10 minuuttia. Tuossa liikenteessä pitää olla ihan kaistapää, että matka etenee. Ei auta kuin iskeä vilkkua päälle ja iskeä väliin. Kuskimme oli tosi hyvä ja sai väsyneet matkustajat Vibhavadi Towerin asuntolaan. Tietenkin saimme vielä väärän hotellihuoneen, jossa oli yksi pari sängy ja väsyneenä lähdimme selvittämään sitä ja nettiyhteyttä. Kaikista kuulema selviää Thaikuissa, kun hymyilee tarpeeksi ja näin teimmekin. Sen olen oppinut jo täällä, että kielimuuri tulee vastaan monesti, joten elekieli paranee. Nytkin oli niin ja vastaukseksi saimme kaikkiin kysymyksiimme hymyileviltä asuntovirkailijoilta, että yes yes ja tomorrow tomorrow. Ja päätimme, että selvitämme huomenna lisää asiota, kun saamme nukuttua matkaväsymyksen pois. Etsimme enää ruokapaikan, jossa nainen, jolla oli kyllä yllättävän miesmäinen ääni toi meille kalaa ja paikallista Tiger olutta. Oli muuten tulista ruokaa ja Ile otti vielä rintarottinkillä kunnon chiliversion siitä. Tiietään, kuka juoksee seuraavana yönä pöntöllä. Tämän jälkeen menimme tosi väsyneinä nukkumaan ja nukahdimme tosi nopiaa. Tai siis kaikki muut nukahtivat..sillä enhän minä uskaltanut nukahtaa, kun jouduin nukkumaan saman peiton alla pari sängyssä Samin kanssa. Tästä voi tulla vielä väsyttävät 5 kuukautta mulle.
 |
| Sami ja Juhis lähtöbissellä Helsinki Vantaan lenkokentällä. |
 |
| Missä me ollaan?? Paikassa Dusseldorffin lentokenttä. |
 |
| Dusseldorffin lentokentällä saksalaista olutta. |
 |
| Abu Dhabin lentokentän hienoutta. |
 |
| Abu Dhabin lentokentän hienoutta. |
 |
| Abu Dhabi. |
 |
| Aurinkonnousu Abu Dhabissa. |
 |
| Vihdoin Bangkokissa. |
 |
| Bangkok has them now. |
 |
| Kuva asuntomme parvekkeelta miljoonakaupungin sykkeeseen. |
-Juissi
Moro!
VastaaPoistaAivan loistava kuvaus menomatkasta,heh!Kiitti Jussi.Taatusti tullaan seuraamaan teidän reissua jatkossakin.Ei muuta ku elekieltä reenaamaan :-) Kotikulmilla kaikki ennallaan,kovin syksyinen on ilma..
Aurinkoisia päiviä toivottelevat Annemari ja loppuporukka naapurista
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaKylläpä pojalle olut on maistunu! :D Ei muutaku hyviä jatkoja sinne päin maailmaa ja muista kirjotella tänne ni me muutki tiedetään jotain sun seikkailuista :)
VastaaPoistaTodella hauskaa lukea teidän seikkailustanne:) Kirjoitit tosi hyvin Jussi ja jatka samaan malliin:) Naurussa suin tätä luimme:) Tämä lievittää meidän koti-ikäväämme. Toivomme teille lisää seikkailuja (varmasti niitä myös saatte) ja kovasti enkeleitä matkaanne:)
VastaaPoistaIloista Thaikkulaa teille! Ihana kertomus. Jään seuraamaan matkanne vaiheita. ps. katoitteko lähtiäisiksi Hangover II:n...Hih ;)
VastaaPoistaMä tiedän, että taisivat katsoa.... He:)
VastaaPoistaJohan meni aikaa oppia tätä, mutta taisinpa sen tehdä, jee:)Jään siis nukkumaan, tiedät kyllä minne, ja odottelemaan uusia tuulia.
VastaaPoista