keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Tuk-tukeilla kultaiselle vuorelle


Tuk-tukeilla kultaiselle vuorelle

No heipä hei. Avaan itsekin nyt vihdoin sanaisen arkkuni tästä meidän opintomatkasta. Tänään tiistaina 11.9 päätimme alkaa vihdoin ottamaan jonkin asteista rotia uuteen elämäämme ja heräsimme jo 8:30. Tänään antoisan päivämme ohjelmassa olisi vierailu Bangkokin vanhimmassa buddhalaisessa temppelissä, Wat Pho:ssa, jossa kuuluisin nähtävyys on jättimäinen lepäävä kullattu buddha-patsas. Sitä ennen päivä oli kuitenkin saatava käyntiin ja suuntasimme ensin aamupalalle Vibhavadin sairaalaan. Sami, Ilkka ja Jussi päättivät tällä kertaa valita sairaalan ruokalan sijasta ruokapaikaksi viereisen kahvilan. Ilmeisesti pojilla oli viime kertainen käteiskorttihässäkkä ja armoton säätäminen vahvassa muistissa, joten he päättivät ottaa kotimaisittain aamiaiseksi kahvia ja sämpylää. Itse valitsin toisin ja toivoin saavani hieman täyttävämpää sapuskaa. Itse palvelu sujui tällä kertaa huomattavasti viimekertaista nopeammin ja jo n. 5 minuutin odotuksen jälkeen pöytääni jo kiidätettiin aamiaista. Tälläkään kertaa en kuitenkaan saanut mahaani täyteen vaan lautasellani komeilivat vaivaiset 2 puoleksi keitettyä munaa, 2 nakkia, kinkkusiivu ja hieman salaattia ja tomaattia. 

Aamiaisten jälkeen jatkoimme ensimmäistä kertaa koko porukalla hotellissa 9. kerroksessa sijaitsevaan fitness centeriin, jossa oli luvassa pikainen salitreeni ja päälle pulahdus ulkotasanteen uima-altaassa. Salilla emme kauan vanhenneet vaan jatkoimme pian uima-altaalle. Uima-altaalla ei ollut muita ja saimme vapaasti aiheuttaa pahennusta tekemällä kaikkia niitä temppuja, jotka olivat kesätyövelvollisuuksien vuoksi jääneet liian usein kotimaan rannoilla kokeilematta. Ilkan kanssa kokeilimme mm. pommihyppyjä ym. joka pojan vesileikit. Aurinko paistoi myös täydeltä terältä, joten uinnin päälle otimme myös pikaiset auringot Bangkokin polttavassa paahteessa. Kovin kauan emme kuitenkaan uskaltaneet Suomen pieleen menneen kesän jäljiltä lähes neitseellisät ihoamme grillata, vaan suuntasimme takaisin asuntoomme valmistelemaan kaupungille lähtöä.

Lähdimme jälleen taksilla matkaan määrän päänämme Bangkokin keskustassa, lähellä joen rantaa sijaitseva Wat Phon:n temppelialue. Taksista poistuessamme oli helppo todeta, että olimme Bangkokin yhdellä suosituimmalla turistialueella. Heti oli kaiken mailman kauppiasta repimässä hihaa ja myymässä mitä lie silkkiä ym. härpäkettä.

Söimme pikaisesti ja jatkoimme matkaamme kohti temppeliä. Kuulimme kuitenkin paikallisilta, että temppeliin ei ollut kohteliasta mennä shortsit jalassa. Suunnitelmiin tuli siis muutos. Päätimme seuraavaksi suunnata kohti seuraavaa varsin mykistävää buddhalaista nähtävyyttä, kultaista vuorta (Golden Mount). Mietimme siinä hetken kulkuvälineitä päätimme sitten käyttää tuk-tukia, paikallista lavallista mopoautotaksia. Matkustaminen oli hurjaa Bangkokin sekavassa liikenteessä. Lisäksi pahimmista ruuhkapaikoista pääsi ohitse sivukujia pitkin. Pääsimme lopulta hengissä perille ja suuntasimme kultaisen vuoren huipulle.





Vierailun jälkeen suuntasimme paikallisen pikaruokalan jälkeen taksilla takaisin asunnollemme. Toivottamassa ruuhkassa matka kesti vaivaiset 1,5 tuntia.


-juhis

1 kommentti:

  1. Tuk-tuk on aina oma kokemuksensa. Nimimerkkikin sitä tammikussa kokeillut:) Hau! Pojat on aina poikia, vaikka toisella puolen maailmaa. HAU!

    VastaaPoista